Melkein joka yö näen unta siitä samasta tyypistä. Siitä joka kuuluu menneisyyteen. Ehdottomasti. Emme enää koskaan tapaa...  Näin sitä monta vuotta sitten... Mutta se riivaa mua unissa, melkein joka yö! En saa rauhaa... Kai ne on jotain toiveunia. Se särki mun sydämen. Sydän ei ikinä korjaannu, ei ennen kuin joku muu tulee ja korjaa, valloittaa, sen. Unissa en koskaan kuitenkaan ihan saa sitä tyyppiä. Viime yönä olimme tosi lähekkäin: kaaduin maahan ja se kumartui mun ylle ja tuijotti, sanoi jotain, en enää muista mitä. Pelottavaa, niin todentuntuista! Mutta joo... Mä rakastan sitä, tavallaan... Ja suren sen menettämistä. En voi tunteilleni mitään! :( Säälittävää olla kiinni jossain mitä ei saa, jossain menneessä, mutta en voi mitään sille.

Ehkä nuo ihanat, todentuntuiset, romanttiset unet ovat syy, miksi en halua herätä. Miksi pitkitän unta. Nukuin taas pitkään. Tai painoin torkkua tsiljoona kertaa... En mennyt siis kouluun. Suoraan sanoen ei oikein houkutellut. Kai minä selviäisin sinne kouluun jos oikeasti haluaisin. Ei ole ihmekään jos en halua paikkaan, jossa mua ei kaivata ja josta ei ole mulle mitään hyötyä. Saan kuitenkin suoritettua sen niin miksei sitten nukkumalla... Mutta täytyy kai siellä joskus näyttäytyä. HUOMENNA!!!