Minua ei ikinä ole kiinnostanut tämä bloggailu. Ei tähän mennessä. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin höpistä itsestään! Nyt kirjoitan sitten sekä perinteistä että tätä nykyaikaista päiväkirjaa. Ja kalenteria. Onkohan se jo liikaa? Minun elämässäni kun tapahtuu niin kovin vähän... Maailmaaparantavia ajatuksiakaan tänne tuskin syntyy mutta joskus ehkä jotain henkevääkin. Millaista on minun hengentuotokseni? Viime aikoina olen puristanut itsestäni hyvin vähän mitään, olen päästänyt itseni vähällä. En jaksa nähdä vaivaa! Mutta nyt on aika herätellä ameeba-tasolle vaipuneet aivoni.
 MUTTA MIKÄ NIMI! Minkä nimen tälle blogille annoinkaan! Välkkyä... Kuulostaa tosi kököltä. Minulla on nähtävästi tosi surkea mielikuvitus. Haluan aina uskotella itselleni ja muille, että se on loistava. Että olen luova ja silleen, koska en ole fiksukaan.

 Tänään Se vihdoin teki jotakin sairauteni eteen. On tuntunut kettumaiselta istua mutisemassa vastauksia mutistuihin kysymyksiin, jotka eivät ole johtaneet mielestäni mihinkään. Ainakaan ne eivät ole helpottaneet oloa. Ajan haaskausta.
 Mutta nyt minä siis sain mielialakalenterin. Siinäpähän tutkitaan, saadaan tuloksia ja voidaan tehdä johtopäätelmiä. Olen salaa jopa kiinnostunut tietämään mielialani aaltoilut. Onko se ihan tervettä?
 Tänään olo on ollut enimmäkseen hyvä. En tunne itseäni masentuneeksi. Juttelinkin iloisesti ihmisten kanssa tuntematta halua piiloutua itseeni. Mutta voiko tasapainoinen ihminen tuntea ahdistusta? Se ei ole aivan hävinnyt vaikka mieliala on kohonnut.
 Mutta painunpa nyt lukemaan Fushigi Yugia! Kädet jo syyhyää...