Millonkahan mä oikein opin hyväksymään itseni tällaisenaan vai enkö ikinä? Huomasin taas vertaavani itseäni julkkiksiin... Ajattelen ja ihannoin niitä liikaa. Yritän ottaa mallia niiden pukeutumisesta, eleistä ja niin edelleen. Myös itsevarmoja ja hauskoja taviksia ihailen ja haluaisin olla kuin he.
 Haluaisin olla kauniimpi, mutta ennen kaikkea rohkeampi ja onnellisempi, elää rohkeammin täysillä! Aktiivista elämää. Että olisi enemmän ystäviä, jotka tykkäävät samoista asioista kuin minä. Sellaisia ei oikeastaan olekaan. Mitä yhteistä minulla ja I:lläkään enää juuri on? Eipä oikeastaan mitään ja se on kurjaa...
 Nykyaikana vaaditaan tehokkuutta ja aktiivisuutta niin sosiaalisissa suhteissa kuin työelämässä ja opiskelussa. Pitää osata, olla parempi kuin muut, tämä on kilpailuyhteiskunta. Koko maailma on yhtä suurta kilpailua. Se vaatii aina vain parempaa, paineet ovat kovat, rima korkealla asiassa kuin asiassa. Näinhän se on tietysti, luonnollista...
 Mutta. Media myrkyttää sellaisilla ajatuksilla, että "sinäKIN voit tulla tällaiseksi ja tuollaiseksi, haluatko miljönääriksi, sinustako tähti?" ja blaa blaa blaa. Ihmisten kunnia ja maine ovat tulleet aina vain tärkeämmiksi ihmisille. Se on surullista ja painostavaa, mutta todellista myös mun kohdalla. Ja jos ihanteita ei täytä - ja ne ihanteethan ovat kartalla mediassa hyvinkin tarkkaan määriteltynä: KAUNIS pitää olla, hoikka, kurvikas/lihaksikas, pitkä, tuuheatukkainen, hymyileväinen ja nauravainen, supliikki ja hauska - jos noita kammottavia, mahdottomiakin ihanteita ei tosiaan täytä, se musertaa. Koetaan epäonnistumiseksi. Ainakin me heikkoitsetuntoiset ja luuserit...

 Mutta joo. Pitäisi hyväksyä itsensä kaikkine vikoineen. Olen hyvä, vaikka olen välillä tosi hiljainen. Olen ihan kivannäköinen, vaikka vähän pyöreä ja isonenäinen. Hiukseni on pienellä vaivalla siedettävän hyvät, joskus jopa tyylikkäät!^^ Osaan nauttia pienistä hyvistä asioista, fiilistellä joskus niin että sydän pakahtuu!! Osaan laulaa. Osaan ilmaista itseäni ja tunteitani avoimesti, en häpeile niitä. Joskus minullakin jopa on jotain ihan hyviä ajatuksia (täti kehui mua kypsäksi, ihana täti mulla) VAIKKA en kovin fiksu olekaan ja ainakin superlaiska ja saamaton. Vaikka minulla on vähän rahaa, tuskin nimeksikään... Pärjään silti, sillä Jumala pitää minusta hyvää huolta.
 Materialismi on ahdistanut mua viime aikoina. Olen tänä viikonloppuna heittänyt suuren säkin levyjä roskiin, samoin lehdet. Muutaman vain jätin jäljelle, niitä kalliita. Myyntiinkin laitan turhaa tavaraa. Tavaran yletön haaliminen saa loppua. Haluan pyrkiä vähän likemmäksi askeettisuutta vaikka tuskinpa vain ikinä sitä saavutan. Ja satsaan mieluummin kalliimpiin, yksittäisiin esineisiin tai vaatteisiin, ei sellaista halpahintaista säkkikaupalla. Tavara tukahduttaa, ajatukset selkiytyy siivotessa ja raikotessa.
 Materialismi on mun synti ja pahe. Olen liian kiintynyt omaisuuteeni. Mutta vähennän sitä huomattavasti ja yritän muutenkin tehdä parannusta asiassa. Jumalan voimalla se toteutuu!
 Laukkumania ja Hello Kitty-mania. Pehmolelumania, mangamania. KÄÄK. Niitä juttuja mulla piisaa. Nyt on tullut mitta tavallaan täyteen. Ei kiitos enää.

En ole ottanut manialääkettä yli viikkoon. Seuraukset ovat olleet huomattavissa mutta oma vika. Ei tosin vakavina. Oikeastaan niistä on ollut enempi hyötyä. Olen ollut ahkeran tarmokas, siivonnut tosiaan kerrankin ja tehnyt koulutehtävätkin!
 Sosiaalisuus. Kas kas se on taas kovastikin alkanut syyhyttää. meikä tahtoo jutella, jutella jutella! Soitin äsken E:lle huomisesta solusta ja pälätin kuin hirveä löppö. Mutta E:stä se oli kuulemma hyvä tunnustus.. Siis öö.. Tunnustin taudistani.

Yliavoimuus?? Kuuluuko se maniaan? "ylituttavallisuuden lisääntyminen" sitä se on. Wikipedia tietää! "potilas voi tuntea itsensä tavallista paremmaksi ja pystyvämmäksi" That's me. Kehuinhan yllä itteeni. Ja ajattelen vähän väliä, et kiva kun on oppinut jotain.
 Ajattelemattomia, seurauksista piittaamattomia tekoja. viskelin hyviäkin levyjä menemään, mitä ehkä joskus kadun. JA tilasin KALLIIN Olsenien kirjan. Mutta kun ne Olsenit on niin ihania! Lintsaan KOKO AJAN! Vietän aikani kiinnostuksenkohteiden parissa.
Päämäärätön, tarkoitukseton touhuilu ja puuhailu. JOO. Se hyllyn järjestely uuteen uskoon oli periaatteessa ihan turha. JA KUN etsin yhtä valokuvaa monta tuntia.
Keskittymisvaikeus, jonka vuoksi esimerkiksi puheenaiheet tai tekemisen kohde saattavat vaihdella nopeasti.Ajatuksenriento. Nämä mulla on. Todellakin... Vaikea lukea kirjaa. Puheenaiheet vaihtelee, tulee koko ajan uusi ajatus.
PAKKO soittaa nyt M-serkulle:) Siitä on aikaa ku on puhuttu ja nyt tekee mieli!