Masennus ja masennus. 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Tyttöjen masennus yleistynyt selvästi viime vuosina. Tällaisia tietoja netistä.
 Voisiko joku antaa konkreettisia ohjeita miten selättää masennus?
 Kysyin itseltäni tänään, näinkö haluan elää? Toimintoni kuolettaneena jo parikymppisenä. En! Haluan muutosta, haluan parantua. Haluan taistelutahtoni takaisin, elämänhaluni ja -janoni! Siihen ei riitä pillerit. Ei todellakaan. Vain Jumala voi parantaa sielunhaavoja... Antaa pysyvän rauhan ja oikean ilon. Haluan olla taas Herrassa iloitseva uskova, joka juo Elämän lähteestä ja syö Elämän Leipää. Toiveikas.
 Täällä Lahdessa on ollut vain kurjaa koko ajan. Kuvittelin että: "Haa, aloitan kokonaan uuden elämän ja jätän möröt jälkeeni!" Niinpä niin. Uutuudenviehätystä kesti pari viikkoa. Se siitä. Enkö ottanut Jeesusta mukaan, kun muutin? Otin... Hän on kyllä lähellä ja kuulee, kun kutsun. Uskon sen. Tunnen sen. Välillä näen valon pilkahduksen... Miksi se ei voi olla pysyvää? Tai edes pysyvämpää?
 Sisäistän nyt että kaikki unelmat, niihin tuudittautuminen, kuvitteluleikit... Ne ovat täysiä valheita ja ne vain pahentavat tilaani ja vievät yhä syvemmälle. Eivät ne mitään auta! Eivät edes turruta hetkeksi, olen siis tullut immuuniksi. Pitäisi alkaa vetämään huumeita tai jotain jos haluaisin jatkaa samalla harhalinjalla.
 Haluan vapauttaa todellisen itseni. Olla onnellinen omana itsenäni, hyväksyä itseni tällaisenaan. Kuvittelen itseni usein toiseksi tai toisaalle. Ihailen julkkuja, seuraan heidän elämäänsä ja itken omaa tylsää elämääni. Säälittävää!
 Kuollut, palasina. Sitä olen melkeinpä ainakin sisältä. Haluan elää! En halua havahtua vasta vanhuksena, kun on liian myöhäistä, että "oho, elämä on kohta ohi enkä ole tehnyt mitään." That would be kind of sad...
 "Rakastan yksin olemista", ajattelin viime viikolla. En kylläkään juuri tällä hetkellä. Haluaisin tehdä jotain jonkun kanssa. Jutella. Kasvokkain, livenä. Mesettely rassaa hermoja. Yksinään olo on tyhjää. Melkein kuin ei olisi olemassakaan. Syrjäänvetäytynyt. Jälkeenjäänyt... Ulkopuolinen. Haluan näkyä! Kuulua! Olla joku! Olla tärkeä! Rakastettu! Hyväksytty! Huomattu...
 Haluan uskaltaa. Pakotan itseni liikkeelle. Ensin vaikka rauhoittavien avulla, kädet itseni ympärillä, rukouksia hokien. Pian totun. Vahvistun, jos vain yritän. Lähden liikkeelle.
 Sulata tämä jää sisältäni... Ota puristava tunne, paino, kiristys pois. Vapauta ja paranna minut! Rakasta minua... Rakasta minua!
 
Olen laulanut tänään pitkästä aikaa. Ääni on hentona, ponneton, limaa kurkussa, mutta itsepähän en ole treenannut. Se tuntui silti mukavalta! Valkkasin parhaita biisejä laulettavaksi ja kuunneltavaksi. Gospelia, sitten vähän muita. En kestä nykyään ollenkaan särökitaraa. Minusta on tullut herkkis...
 
 Emmi - Solitary Motions

 Eilen minut teki hetkeksi iloisemmaksi Tom Hanksin tähdittämä leffa Cast Away. Ihan mahtava leffa, aiheeltaan ja toteutukseltaan! Tosi liikuttava. Rakastan kaikenlaisia robinsonadeja. Tarinoita selviytyjistä (en sitä Selviytyjää, se on ihan syvältä). Niissä on mielettömästi jännitystä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.

 Klassinen kysymys kuuluu: mitä sinä ottaisit autiolle saarelle mukaasi? Tai kenet...

 ps. Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Olo keveni höyhenen keveäksi sisältä päin, ihana turtumus valtaa ruumiini. Otan sen vain jos on pakko. Tai pari niitä. Tänään on todellakin ollut pakko. Eilenkin, mutta pelkäsin sitä. Pelkään mahdollisia vieroitusoireita. Mutta kun minulla on tekemistä huomenna, niin en minä niitä kaipaa. Jumalan käsiin tämä asia.