ARGH! Kirjoitin kivan tekstin perjantaina, mutta tämä palvelin jumitti ja menetin tekstin...:( Arvaa vain ärsyttääkö!
 Olen nyt S:ssä lomaa viettämässä. Perjantai-ilta ja lauantai olivat hauskoja päiviä. Olin siis yhden yön I:n luona ja sain kerrankin keskustella kunnolla jonkun kanssa. Se oli ihanaa. Sitten lauantai-iltapäivällä veljeni haki minut ja ajettiin S:ään. Oli kivaa nähdä vanhempiakin ja puhumista riitti. Yksinäiset hetkeni unohtuivat ja tuntui siltä kuin sosiaaliset tarpeeni olisivat tulleet tyydytetyiksi. Olen aika vähään tyytyväinen. Yksinäisyys on minulle niin arkipäivää.
 Lauantaina Top Tenillä odotti meitä yllätys dvd-hyllykössä. Roswellin ensimmäinen tuotantokausi on ilmestynyt Suomessakin! Sitä minä en juuri vanhasta lempisarjastani ollut nähnyt. Nyt minä tulen näkemään sen kokonaan! I nimittäin osti sen ja saan sen aikanaan lainaksi. Loistavaa. Roswell on ehdottomasti edelleen varsinkin juonellisesti paras tv-sarja! Se on siis minun mielipiteeni.
 Tämä päivä on hiukan alakuloinen. H-J on melkein koko ajan menossa, J asuu Kuopiossa. Olen siis vanhempieni kanssa kolmestaan aika paljon. Meillä on melko tylsää. Puut ovat paljaita karahkoita ja taivas on itsepäisesti pilvessä. Mutta. Nyt minun täytyy mennä syömään. Äiti jo huhuilee^^
Edit: 13.29
 Anne Frank oli kyllä kirjoitustensa perusteella oman arvonsa tunteva ja suorasanainen tyttö. Ihailen hänen  rohkeuttaan! Hän ei myöskään antanut piileskelyn ja ankeiden olojen ihan heti lannistaa itseään vaan kesti sitä yllättävän kauan niin nuoreksi tytöksi. On se kaikki silti ollut hänelle ja muille "Salaisen siiven" piileskelijöille kauheata! Anne kuvailee mielialojensa olevan "äärimmäistä iloa tai äärimmäistä masennusta". Olikohan hänellä kaksisuuntainen mielialahäiriö...? Kuvittelen vähän väliä lukiessani itseni Annen kenkiin. Millaista se olisikaan... (Toivottavasti en joudu elämään kristittyjen uskovien vainojen aikaan!) Anne oli myös hämmästyttävän hyvä kirjoittaja ja tunteidensa ilmaisija jo 13-vuotiaana. En minä vain niin kypsää tekstiä silloin tuottanut. En ehkä tänäkään päivänä samantasoista kuin Anne... Tekstini seitsemänneltä luokalta ovat ihan hirveitä! Ne ovat saman toistoa, typeriä asioita yksinkertaisella kielellä. Tai olivat. En tiedä, onko seiskaluokan päiväkirjani enää olemassakaan. Se hävisi salaperäisesti pari vuotta sitten. Jospa se ei ole joutunut vääriin käsiin... Minua kalvaa jatkuvasti epäilys, että...
 Minua jotenkin ärsyttää olla täällä S:ssä. Kaikki ovat niin jääräpäisiä omissa kannoissaan asioista. Kaikki me olemme melko itsekkäitä ja kärttyisiä toinen toisillemme. Olemme kasvaneet ehkä vähän erillemme, minä ja perheeni. He tuntuvat vieraammilta kuin ennen. Alan vähitellen tosissani erkaantua heistä. Minulla on oma elämäni ja oma koti. Oma identiteetti, en ole vain yksi 5-henkisen perheen lapsista. Mikään tämä ei tapahtunut kerralla vaan vähitellen. Jotenka ei voi vielä varmaksi sanoa, että Lahti tai muu Etelä-Suomi ei tule olemaan kotikaupunkini pitkään (tai loppuelämäni). Kuitenkin vielä tuntuu siltä, että olisin vain käymässä siellä ja että Kuopio on kotikaupunkini. Pyörimme I:n kanssa Kuopion keskustassa lauantaina. Sekin oli niin piristävää... ^^
 Näin viime yönä vaikka minkälaisia unia. Päivän puheet ja ajatukset sekoittuivat siihen. Minua huimasi niin, etten pysynyt pystyssä ja J & H-J taluttivat minua! Huvittavaa... Vaikka unessa se tuntui kyllä ikävältä. Uneksin myös melko hempeästä kohtauksesta S:n kanssa. Pitkästä aikaa. Me suutelimme, salaisesti jonkin nurkan takana. Seuraavassa hetkessä olin hukkumaisillani hurjana aaltoilevaan mereen. Huusin apua, olin olevani Mary Weather Godchildista. En millään meinannut saada päähäni, mikä Maryn veljen nimi on, mutta aikani mietittyäni muistin sen: Cain. Aika mielenkiintoista, että muistin unessa jonkun asian mitä en ensin muistanut. Kaivelin muistiani unessa! No, Cain tietenkin pelasti minut sitten pulasta. Yhdessä kohtaa en pysynyt tuolilla ja erään miehen täytyi nostaa minut aina siihen takaisin. Mies taisi olla mm. Magnoliasta tuttu öö... en nyt saa päähäni sen näyttelijän nimeä. Tuttu naama se kuitenkin on.
 Kummallista että olin kolmella eri tavalla hädässä unessani, avun tarpeessa. Joka kerralla myös sain avun. Meinaakohan tuo uni jotain? Ei se ainakaan mikään perusuni ollut. Haluan kertoa sen isälle ja muille.
Edit: 16.46
 En kertonutkaan. En kehdannut. En voi oikein kertoa tärkeitä asioita perheelleni, kun aina jos kerron, se on heidän mielestään outoa tai naurettavaa tai paskapuhetta tms. Haluaisin, mutta en voi. Minua pidetään kummallisena ja kaiken lisäksi ihan selvästi uhkana. Jos olen hiljaa puhumatta, niin minua ei huomata ollenkaan, unohtavat että olen olemassa. Niin kävi tänäänkin. Jos taas olen äänessä, olen muka liikaa äänessä ja puhun liian kovalla äänellä. En ymmärrä, miten olen perheelleni myös vahva (?), itsepäinen ja määrätietoinen ihminen tai jotain. Oikeasti olen tosi herkkä ja surullinen, peloissani ja lohtua vailla enimmän aikaa. Mutta ei, huoleni ja valitteluni otetaan teeskentelynä vastaan.
 No, äiti minua kyllä aika hyvin kuuntelee. Hän on todella kiltti. Minä sen sijaan olin aika ilkeä hänelle tässä jokin aika sitten ja se hävettää minua nyt. Häntä on helppo hallita ja hän on vielä minuakin herkempi! Asunto on melkein muiden valtaama, ja äidillä on vain pieni pläntti tilaa tässä tietokonepöydällä henkilökohtaisiin tavaroihin.
 Minulla alkaa taas olla melko kurja olo... Hyvää oloa kesti kuusi päivää. Tänään on vähän ahdistanut. Nukuin kyllä kuin tukki kymmenisen tuntia.