Talvi on taas täällä! Ei sitä päässyt karkuun muuttamalla hieman etelämpään. Pian on joulukuu. Ei ole kyllä yhtään kertaa tullut joulufiilistä tänä vuonna. Joka vuosi sitä on vähemmän. Ehkä peruskoulun yhdeksänteen luokkaan olin superhulluna jouluun. Aloin odottaa sitä ala-asteella jo heinäkuussa, yläasteella noin syyskuussa. Viime vuodet olen fiilistellyt jo marraskuulta asti, kun kaupatkin siihen oikein yllyttävät ihmisiä. Ehkä syynä fiiliksen puuttumiseen onkin se, etten ole käynyt katselemassa joulurihkamaa? Aika karua, että fiilistelyni pohjautuu rihkamatasolle...
 Ei liene uutta, että nukuin pommiin eli kahteentoista taas kerran. Pari kokonaista päivää olin jopa koulussa. Tänään olisi ollut vielä koekin! Että harmittaa. Pelkään vielä sitäkin, että minut potkitaan ulos koulusta. Ketipinor on vähän turhankin tehokas. Sen tarve vaihtelee minulla rajusti. En ymmärrä... Välillä valvoskelen, välillä ahdistaa ja ei ahdista... Tosi vaihtelevaa. Mutta sitä kai tämä sairaus juuri on... Että inhottaa!
 Minua inhottaa myös sellainen avuttomuus ja luulo, ettei elämää ilman miehiä ole. Sellaiset naiset ovat naurettavia. Haluaisin miehen, juu, mutta pärjään kyllä ilmankin jos on pakko. Luoja hänet antaa, jos on antaakseen.
 Kuoro, jossa nykyään laulan, on kyllä vähän liian.. noh, olen siinä nuorin. Biisit ovat sen mukaisia. Mutta rakastan laulamista ja haluan tehdä jotain työtä seurakunnassa, niin menköön. Veisataan 50-80-luvun biisejä ihmisille, jos kerran pitää.
 Jos, jos, jos.
 Nettipelit alkavat vähän kyllästyttää... Hyvä juttu. Niiden pelailu ei ole ihan tervettä. Minun kohdallani... Kirjallisuus kutsuu!